fbpx

Lapsen tunteet

16. Suomenkielinen koronasta kertova satukirja ladattavissa!

admin /

Pidin kesäkuukaudet taukoa blogin kirjoittamisesta. Odotin mietteliäänä, mahtaako koronatilanne jo helpottua niin, että blogini voi hiljentyä. No, ihan niin ei tapahtunut. Korona on edelleen esillä mediassa ja ajankohtainen erityisesti varhaiskasvatus- ja kouluikäisten lasten perheissä sen vuoksi, että kaikki oireiset testataan. Lapset ovat hoidosta ja koulusta poissa pitkiä aikoja, kun testituloksia odotellaan. Tämä haastaa jälleen perheiden jaksamista ja voi herättää lapsissa huolta ja kysymyksiä.

Tässä yksi apukeino koronan herättämien tunteiden käsittelyyn lasten kanssa:

Huomasin alkukesästä, että YK:ssa on julkaistu lastenkirja koronasta, ja komitea kannusti sivuillaan kääntämään kirjan eri kielille. Tartuin tuumasta toimeen kahden verkostoistani löytyneen osaajan kanssa. Suomenkielinen kirja “Olet sankarini” on ladattavissa sivuilta https://interagencystandingcommittee.org/iasc-reference-group-mental-health-and-psychosocial-support-emergency-settings/my-hero-you

Kirjasta on sivustolla useita eri kieliversioita, toivon että tieto tavoittaa perheitä mahdollisimman laajasti!

Kirja on tarkoitettu luettavaksi yhdessä aikuisen kanssa, sillä se voi herättää kysymyksiä, joita lapsi voi pohtia yhdessä aikuisen kanssa. Kirjan avulla lapsen kanssa voi jutella menneen kevään tapahtumista ja ajankohtaisista ajatuksista ja tunteista koronaan liittyen.

Satu kertoo positiivisella tavalla siitä, miten meistä jokainen voi omilla toimillaan pyrkiä välttämään viruksen leviämistä. Kirjassa on käytetty sopivasti mielikuvitusta rikastuttavia hahmoja ja tapahtumia, vaikka käsiteltävä aihe on vakava.

Kirjassa lapset kokevat erilaisia tunteita ja huolia koronaan liittyen, ja siinä esitellään Turvapaikka – aktiviteetti, jonka avulla oman mielen voi rauhoittaa huolten keskellä.

Hyviä lukuhetkiä kirjan parissa!

Päivitys 06/2021: Blogikirjoituksestani numero 23 löydät linkin Youtubessa olevaan nauhoitettuun satuun!

Kategoriat: Uncategorized